Valaistusblogi

Tag: rakentaminen

Yhteensä: 8 Posts

Valaistus kruunaa uniikin arkkitehtuurin

Kivinen patsas johdattaa meditatiiviseen tunnelmaan.

Pihatietä kulkiessani ensimmäisenä silmiini osuu pieni patsas haaveilevasta tytöstä tyytyväinen ilme kasvoillaan. Patsaan ympärillä aika jotenkin pysähtyy: tyttö on niin intensiivisen läsnä, niin täydellisen rentoutunut että minäkin haluan samaan mielentilaan – ja pääsenkin siihen nopeammin kuin uskoinkaan.

Pihatie päättyy silmiähivelevään näkyyn: tumma, selkeälinjainen rakennus seisoo kalliolla jykevänä mutta samalla ympäröivään luontoon

Lue lisää

Perheen unelma puutalosta toteutui – katso ihanat sisustuskuvat

Kaarran vehreyden ympäröimälle soraiselle pihamaalle. Koirien reviirinpuolustusäänien siivittelemänä kuljen kuistille ja astun sisään valoa huokuvaan asuntoon.

20 vuotta yhdessä olleen avioparin pitkäaikainen unelma toteutui viime vuoden loppupuolella, kun perhe pääsi jouluksi uuteen kotiin. Aku, 35, ja Anni, 38, sekä perheen pojat Kalle, 10, ja Konsta, 6, muuttivat vain kivenheiton päähän

Lue lisää

Inspiraatiota hirsitalon rakentajille

Ajan halki keltaisten voikukkapeltojen. Kurvaan peltoaukiolla sijaitsevan hirsitalon pihaan. On hiljaista. Oven avaa lempeä kiharapäinen mies, juuri sellainen jonka kuvittelisit asuvan uljaassa hirsitalossa keskellä luonnon rauhaa.

Jyrkin tavallinen arkiaamu alkaa kello 4.30 kun herätyskello pärähtää soimaan. Mies työskentelee kuparintuotantoalalla ja on selvästi löytänyt oman alansa: 29 vuotta on kulunut

Lue lisää